perjantai 15. syyskuuta 2017

Huovutetut tossut vauvalle

Syksy on täällä, oletko valmis? Ihan ensimmäiset kylmät viimat saivat minut miettimään, mitä ihmettä laittaisin pienelle vauvalle jalkoihin, kun pelkät villasukat eivät tuntuneet riittävän. Sitten muistuikin mieleeni huopatossujen ohje, jonka bongasin netin syövereistä jo pari vuotta takaperin. Eiku puikot heilumaan! Ohje löytyy Pizzicato -blogista, lankana käytin Lankamaailmasta ostettua Incawool Hjertegarn 100g -valkoista huopuvaa villalankaa ja koon 5 sukkapuikot. Jos satut käyttämään samaa villalankaa, huomioithan langan olevan hitusen ohuempaa kuin ohjeessa käytetty lanka, joten neulotusta tossusta tulee hiukan pienempi. Tossut kävivät kerran 40 asteen pikapesussa yhdessä harsojen kanssa. Pesun jälkeen pohjan pituus on noin 10,5 cm. Tossujen varret on neulottu 7-veljestä langalla 40 silmukalla ja kiinnitetty samalla langalla neulaa käyttäen. 


Huomenna testataan... :)

torstai 14. syyskuuta 2017

Vaaleanpunaiset ruttusukat

Viime kuukaudet ovat olleet kummallisia käsitöiden osalta, sillä inspiraatio on tullut ja mennyt kuin pikajuna. Tämän kummallisuuden johdosta kodin nurkkiin on ilmaantunut useampi keskeneräinen työ jota en saa tehtyä loppuun. Lopulta tein suuremman siivouksen, joka johti useamman työn purkamiseen ja isomman lankakeräkasan myymiseen kirpputorilla. Tässä viimeisin valmistunut työ johon ihastuin Facebookin yhdessä käsityöryhmässä, ruttusukat. 

Eripariset ruttusukat.

Ruttuvarsi, jossa näkyy hyvin ruttujen järjestys. 

Ruttusukkien ohje löytyy muun muassa Helemenkerrääjä puikkoviidakossa -blogista. Lankana käytin Adlibrikseltä tilattua Socki-lankaa ja 3,5 puikkoja. Neuloin 48 silmukalla minkä johdosta nämä eivät menneetkään minulle vaan varresta tuli liian tiukka ja ruttu ei näytä hyvältä. Jälleen kerran siis joku saa sukat lahjaksi ja minä lämmitän jalkojani vanhoilla villasukilla. :D Itselleni tulevaisuudessa neulon sukat 52 silmukalla ja kavennan kantapään jälkeen tarvittaessa. 

maanantai 15. toukokuuta 2017

Virkattu pipo ja tumput vastasyntyneelle

Näin Facebookissa jo aiemmin kuinka Porin sairaalalle haettiin pipojen tekijöitä vastasyntyneille ja nyt törmäsin erään vapaaehtoisen virkkaajan kuvaan jossa hän esitteli valmista pipokasaansa. Tässä vaiheessa en itse jaksa alkaa neulomaan taikka virkkaamaan isompaa satsia, mutta into tuli kokeilla pipon virkkaamista omalle vauvalle, jonka olisi määrä saapua kesällä. 

Lankana käytin DROPS Baby Merino -lankaa luonnonvalkoisessa värissä, koukku nr 3. 

PIPO:
Leveys noin 13-14 cm, korkeus noin 13 cm. Aloitetaan pipon kärjestä. 

Tee taikasilmukka, 3 ketjusilmukkaa ja 11 pylvästä. 
Virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 pylvästä.
Virkkaa 2 pylvästä samaan silmukkaan, 1 pylväs, toista kierros loppuun.
Virkkaa 2 pylvästä samaan silmukkaan, 2 pylvästä, toista kierros loppuun.
Virkkaa 2 pylvästä samaan silmukkaan, 3 pylvästä, toista kierros loppuun. 
Virkkaa 2 pylvästä samaan silmukkaan, 4 pylvästä, toista kierros loppuun. 
Jatka nyt normaalisti pylväillä kunnes haluttu pipon korkeus on saavutettu. Viimeisen kierroksen tein kiinteillä silmukoilla. 

TUMPUT:
Koukku nr 3, sukkapuikot nr 2,5

Tee taikasilmukka ja viisi kiinteää silmukkaa. 
Virkkaa jokaiseen silmukkaan 2 kiinteää silmukkaa. 
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan, 1 kiinteä silmukka, toista kierros loppuun.
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan, 2 kiinteää silmukkaa, toista kierros loppuun.
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan, 3 kiinteää silmukkaa, toista kierros loppuun.
Virkkaa 2 kiinteää silmukkaa samaan silmukkaan, 4 kiinteää silmukkaa, toista kierros loppuun. 
Merkkaa värillisellä langanpätkällä tai silmukkamerkillä kierroksen vaihtumiskohta ja jatka kiinteillä silmukoilla kunnes haluttu korkeus on saavutettu. 
Kerää silmukat puikoille (32 s) ja jatka työtä neuloen 2 oikein 2 nurin. 
Päättele kun haluttu korkeus on saavutettu. 

Virkattu pipo ja tumput vastasyntyneelle.

Nyt onkin sitten hyvä muistuttaa, että olen itse todella huono laskemaan silmukoita, ratkaisen mahdolliset tulevaisuuden ongelmat lisäämällä tai kaventamalla silmukkamäärää. Pipo ja tumput siis syntyivät nytkin ilman valmista ohjetta, ainoastaan pipon arvioidun koon löysin Porin sairaalan neulepipo-ohjeistuksesta. Joten hyvin mahdollisesti yllä olevissa ohjeissa on laskuvirheitä joita aloittelijat saattavat ihmetellä. Ainoastaan tarkkaavaisuutta vaaditaan tumpuissa niiden identtisyyden takaamiseksi. 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Virkattuja ihanuuksia vauvalle

Blogin kirjoittamisessa on ollut kiitettävä tauko, mutta käsitöitä on silti tullut tehtyä silloin tällöin. Nyt työn alla ovat olleet helpot vauvajutut ja selkeästi virkkaus on tällä hetkellä enemmän in kuin neulominen. 


Minäkin - kuten muutkin - innostuin etsimään netistä virkattujen norsuvaunulelujen ohjetta. Pettymyksekseni tuolloin ei netin syövereistä löytynyt ohjetta suomeksi, joten jouduin (alkuun) tuskaisesti kääntämään ohjeen ruotsista suomeksi. Loppujen lopuksi ohje on niin simppeli, että tällainen koskaan-ruotsia-käyttämätönkin lappilainen pystyy siihen. Ohje löytyy siis täältä, sydämen ohjeen sijantia en nyt valitettavasti muista. Lankana käytin DROPS Muskat -lankaa, koukku 3,5, puiset pallot on ostettu Prisman askarteluosastolta. Kiinnitykseen käytin metalliklipsejä, joita käytetään esimerkiksi tuttinauhoissa, niitä saa tilattua esim. Nappikauppa Punahilkasta



Virkattu vaunulelu.

Samalla shoppaillessani metalliklipsejä vaunuleluun päätin tilata klipsejä ja tuttirenkaita virkattuja tuttinauhoja varten. Tein pari ihan kiinteillä silmukoilla virkaten (leveys 5 silmukkaa, koukku 3 tai 3,5) ja ne menivätkin lahjana sukulaislapsille. Sitten päätin, että haluan jotain särmää nauhaan ja löysin kuvia nauhoista joissa on palluroita jonossa. Mutta auta armias kukaan ei ole julkaissut pääsyvapaata ohjetta tällaiselle tuttinauhalle! Meinasin menettää jo hermoni, kunnes tajusin etsiä palluroiden ohjetta YouTubesta hakusanalla "buble stich". Ja niin homma lähti pelittämään. 


Tuttinauhoissa on käytetty DROPS <3 You #7 -lankaa ja koukkua 2,5. Keltainen nauha on 4 silmukan levyinen kun taas harmaa on 6 silmukan levyinen. Kikkakolmosena voin sanoa, ettei kannata tehdä viiden silmukan levyistä nauhaa ja tähdätä kuplaa keskelle kolmanteen silmukkaan, sillä kuplarivi ei tällöin synny nauhan keskelle vaan hieman vinoon. Joten neljän silmukan nauhassa kupla tehdään toiseen silmukkaan ja kuuden silmukan nauhassa kolmanteen silmukkaan - jolloin kuplarivi syntyy nätisti keskelle. 



Kaksi virkattua tuttinauhaa.
Unikaveri onkin tuttu entuudestaan ja sen ohjevinkit löytyvät aikaisemmasta postauksesta. Tällä kertaa käytin Novitan Cotton Soft -lankaa, joka on hieman jämäkämpää kuin aikaisemmin käyttämäni Novita Cotton Bamboo, joten tällä pupulla pysyvät korvatkin pystyssä paremmin. Koukku 3,5 oli passeli tähän työhön. Ja mitkä ihanat kesäiset värit. :) 


Virkattu uniriepu.

KAL Joulusukkakalenteri 2017

Törmäsin ensimmäistä kertaa sosiaalisessa mediassa knit-a-long (KAL) projektin Novitan joulusukkakalenterin muodossa. Innostuin valtavasti ...