lauantai 20. elokuuta 2016

Vastasyntyneen vauvan villasukat (ohje)

Vastasyntyneen villasukkia on ihana neuloa ja nyt neulonkin niitä taas Lapin keskussairaalaan vietäväksi. Toivoisinkin, että muutkin käsillä tekevät tekisivät pieniä sukkasia jämälangoista ja toimittaisivat niitä eteenpäin muita ilahduttaakseen. Tässä siis ohje pienten sukkasten neulomiseen. 



Ohje vastasyntyneen villasukkiin: 

Lanka: Novita 7 veljestä tai pehmeämpi suurin piirtein saman paksuinen lanka
Puikot 3,5

Luo 24 silmukkaa ja jaa silmut neljälle puikolle (6 s per puikko)

Neulo pyöröneuleena 3 krs oikein, 3 krs nurin. Toista näitä kerroksia 3 kertaa.

Neulo yksi kerros oikein ja aloita joustinneule 2 o, 2 n toistaen. Neulo 6 krs. 

Aloita kantapää: Yhdistä kaksi puikkoa (puikot 1. ja 4.) yhdelle puikolle (12 s) ja neulo oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin, aloita kavennukset 8. kierroksella seuraavanlaisesti: Neulo puikon ensimmäiset 9 silmukkaa nurin ja seuraavat 2 nurin yhteen (puikolle jää 1s neulomatta). Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo 7 silmukkaa ja neulo 2 silmukkaa yli yhteen (nosta ensimmäinen silmukka, neulo toinen, vedä neulomaton silmukka neulotun ylitse). Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka jälleen neulomatta ja neulo puikon lopusta kaksi nurin yhteen. Käännä, neulo puikon loppuun ja neulo kaksi silmukkaa yli yhteen. 

Poimi kantalapusta silmukat ja neulo ensimmäinen kierros oikein. Puikoilla 2. ja 3. tulisi olla 6s/puikko ja puikoilla 1. ja 4. noin 8-9 silmukkaa. Siirrä 2. ja 3. puikoille yksi silmukka lisää jotta silmukkaluku on 7s/puikko. Aloita kavennukset 1. puikon lopussa oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylitse vetäen yhteen. Kavenna jokaisella kierroksella kunnes 1. ja 4. puikoille jää 5 silmukkaa (yhteensä 24s niin kuin alussa). Samaan aikaan neulo puikoilla 1. ja 4. oikein ja puikoilla 2. ja 3. nurin kolme kierrosta, neulo seuraavat 3 krs kaikki puikot oikein, neulo 3 kierrosta 2. ja 3. puikot jälleen nurin, neulo 1 krs oikein. 

Tasaa puikoille 6s per puikko ja aloita kavennukset. Neulo kaksi oikein yhteen jokaisen puikon lopussa, kunnes puikoilla on 2s jäljellä. Katkaise lanka ja vedä lanka viimeisten silmukoiden läpi ja kiristä. Päättele langat. 



Jos neulot lemmikkitaloudessa, muista merkitä lahjoituspussiin esim. koiratalous. Sukkia ei tarvitse itse viedä sairaalaan, vaan Rovaniemen alueella on yksi tai useampi joka kerää lahjoituksia ja vie isomman satsin kerralla sairaalaan. Nämä töppöset ovat tosiaan sen verran pieniä, että soveltuvat keskosille/vastasyntyneille ja kotona hetken oltua saattaa joutua isommalle muksulle neulomaan jo uudet. 

Joko innostuit? Eikö puikot heilumaan! ;) 
PS. Suosittelen bambu/koivupuikkoja, tuntuvat pysyvän hyppysissä paremmin kuin metalliset. 
PPS. Vastasyntyneen jalkapohjan koko voi vaihdella suurestikin (6-9 cm) ja kasvaa yllättävän nopeaa. Oman vauvani jalkapohja oli 7 cm pitkä. Parin kuukauden päästä se olikin jo 8-9 cm ja hitusen paksumpi, jolloin lisäsin silmukoita 1s/puikko ja pidensin pituutta. Tarkistathan siis valmiin työsi pituuden!

12 kommenttia:

  1. Ihana idea ❤ Kävisiköhän tämä ohje vielä parin kuukauden ikäiselle vauvallekin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari! Nämä sukat ovat todella pienet, kavereiden vauvoille soppelit mutta omalleni eivät menneetkään.😅 Toki langan valinta ja oma käsiala vaikuttaa pituuteen myös aikalailla. Vastasyntyneen jalka voi olla 6-9 cm pitkä. Oman vauvani jalka kasvoi kahdessa kuukaudessa 1,5 cm eli suosittelisin joko tekemään kahdet erikokoiset villasukat (esim. 7 cm ja 9 cm) tai kerralla yhdet isommat (9-10 cm). 6-7s per puikko riittää myös hiukka isompiin sukkiin.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Koitin tehdä aiemmin 40 silmukan sukat mutta niistä tuli aivan liian isot... Täytyypä kokeilla vähentää silmukkamäärää reippaasti ja miettiä enemmänkin tuota senttimäärää 😊

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta! Koitin tehdä aiemmin 40 silmukan sukat mutta niistä tuli aivan liian isot... Täytyypä kokeilla vähentää silmukkamäärää reippaasti ja miettiä enemmänkin tuota senttimäärää 😊

      Poista
    4. Hieno homma!😊👌🏻 Itselläni on muistisääntönä, että seiskaveikan vahvuisilla langoilla neulottaessa naisten lapasiin menee 40s ja naisten sukkiin 48-52s, näiden mukaisesti sitten suunnittelen pienempiä ja isompia sukkia. Pituudet ovat minulle aina haastavia, etenkin lastensukissa!

      Poista
  2. Kiitos tästä ohjeesta❤ oon yrittänyt satoja kertoja tehdä sukkaa siinä onnistumatta, mutta tänään sain valmiiksi mun ensimmäisen oikeesti onnistuneen sukan. Kiitos tämän ohjeen😂❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, mukava kuulla että olen voinut olla avuksi! 😊

      Poista
  3. Kantapää? Puikolla on vain 12 silmukkaa mut niistä pitäs 11 neuloa ja seuraavat kaks yhteen ja sit viel yks silmukka jäis neulomatta.. ei luvut täsmää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, kiitos tarkkaavaisuudestasi! Muokkasin nyt tekstiä. Mukavaa syksyä!

      Poista
  4. Ihanaa että löysin tämän koko ohjeen.

    VastaaPoista
  5. Hei, teen ekaa kertaa sukkia ja lähdin näistä liikkeelle mummikin yritti neuvoa, mutta teen vasemmalla kädellä ja mulla ei nyt vain mene ymmärrykseen tuo kohta kantalapun teon jälkeen.
    Mulla on 2 puikolla ne 6s/puikko ja kantalapun puikolla 8 s. Nyt pitäisi poimia silmukat kantalapusta, eli otanko molemmilta sivuilta puikoille lisää niitä, jolloin mulla on jo 5 puikkoa tai 4, jos yhdistän nuo 2.ja 3.puikon silmukat yhdelle. Sitten sillä puikolla on 12 s. ja olen ohjeesta jo täysin pihalla 😊 kiitos jo etukäteen avusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kun poimit kantalapun molemmista reunoista silmukat, sinulla on kaikki viisi puikkoa työssä. Tämän jälkeen siirrät siltä kantalapun puikolta (jolla on 8s) 4s etummaiselle (1.) ja takimmaiselle (4.) puikolle, eli niille puikoille joille poimit juuri ne silmukat kantalapun reunasta. Työhön jää tällöin neljä puikkoa ja yksi vapaaksi. :) Saitko ratkaistua?

      Poista

KAL Joulusukkakalenteri 2017

Törmäsin ensimmäistä kertaa sosiaalisessa mediassa knit-a-long (KAL) projektin Novitan joulusukkakalenterin muodossa. Innostuin valtavasti ...