maanantai 16. toukokuuta 2016

Virkattu vauvan siksak-peitto

Työttömyyden aikana on kummallisen paljon aikaa puuhailla erilaisten käsitöiden parissa. Minua on jo pitkään vaivannut lankavarastojen pursuileminen, jonka vuoksi aloitin vauvan siksak-peiton virkkaamisen Novitan 7 veljestä -villalangoista, jotka tällä hetkellä dominoivat laatikoitani. Sukkiakaan ei näin kesän kynnyksellä tee mieli tehdä. 

Ohjeen tähän helppoon siksak-peittoon löysin Santun Maja -blogista, jossa on kuvailtu miten peitto rakennetaan. Lankana seiskaveikka on huono vauvanpeittoon puhtaasti karkeudeltaan, siksi peiton ei tulisi päätyä suoraan vauvan iholle. Mutta miksei se voisi lämmittää vaikka vaunuissa tai pulkkareissuilla? 

Viimeinen sininen rivi jäi vajavaiseksi langan loppuessa kesken. Jos joskus kyseistä väriä tulee ostettua lisää, niin peittoa voi jatkaa mielensä mukaisesti. Ah, virkkauksen ihanuuksia. 


Ostin jo valmiiksi pehmeämpää akryylilankaa Prismasta hieman pehmeämpää ja vauvaystävällisempää peittoa ajatellen. Kyseinen lanka on myös paksumpaa, joten uskoisin työn valmistuvan ehkä hieman nopeammin kuin tämä peitto. Seuraava tuleekin olemaan tylsempi väritykseltään, mustaa ja harmaata (tällaisen synkän aikuisen lempivärejä). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KAL Joulusukkakalenteri 2017

Törmäsin ensimmäistä kertaa sosiaalisessa mediassa knit-a-long (KAL) projektin Novitan joulusukkakalenterin muodossa. Innostuin valtavasti ...